Yksinkertaisuutta vastaan ja sen puolesta (13.01.09)

Uuden Salon sosiaali- ja terveyspalveluiden asiat alkavat pikkuhiljaa tihkua parin viikon pyörittämisen jälkeen minunkin, uuden kunnallisen luottamusmiehen, tietoisuuteen. Nythän palveluiden yhteennitomisen ensiaalto on tehty virkamiesten voimin ja jossain määrin järjestelytoimikunnan siunaamina linjanvetoina. Asioita on ollut iso liuta linjattavina. On ihan selvää, että vaikka isossa osassa on onnistuttu, on jossain menty metsäänkin. Yleisesti ottaen minun pitää sanoa, että kyllä pääosin on hyvin onnistuttu ja parempaan suuntaan varmasti mennään.

Noh missäkö sitten ovat kipupisteet? Purnausta kuuluu palvelutason standardoinnista ja joustavuuden häviämisestä, erityisesti tätä viestiä on tullut laitakaupungilta. Tämä on varmasti sellainen asia, johon sostervltk tulee kiinnittämään huomiota. Palveluiden laadun ja tason pitää olla joka puolella kaupunkia samantasoista. Aina kuitenkaan voida vaatia kaikille parasta, mikäli se on myös kalleinta. Asiat eivät ole kuitenkaan ole aina niin yksinkertaisia kuin ajatella voisi.

Budjettivaltuustossa teimme Jaana Loimisto-Mäenpään kanssa aloitteen, että palveluseteleillä tuotettaisiin jatkossa apua myös lapsiperheille. Pikkulinnut ovat laulaneet, että tätä onkin nyt alettu valmistella. Mutta miksi ihmeessä näitä lapsiperheiden tukipalveluja myöntäisivät jatkossa kaupungin vanhusten kotipalveluohjaajat? Eiköhän lapsiperheiden olisi luonnollisempaa asioida jossain muualla.

Kotipalveluohjaajat ovat toki näiden palveluseteleiden myöntämiseen perehtyneitä henkilöitä, koska Salossa ja Halikossa vanhusten kotipalveluissa palvelusetelijärjestelmä on ollut käytössä muutaman vuoden. Kotipalveluohjaaja on voinut tarvekartoituksen jälkeen käyttää ammattitaitoaan ja laatia hakijalle hänen tarvettaan vastaavan palvelusuunnitelman. Mikäli on nähty että homma hoituisi parhaiten palveluseteleillä, on sellaisia ollut mahdollista antaa hakijoille yhtävertaisesti sukupuoleen, rotuun tai varallisuuteen katsomatta niinkuin muissakin kunnallisissa palveluissa.

Vasemmisto on halunnut aikojen alusta rajata toista tonnia kuussa tienaavat varakkaat eläkeläiset pois tämän yksittäisen kunnallisen palvelumuodon parista. Miksi? Tämä ajatusmalli on nousemassa taas esille. Jos kuntalainen haluaa mennä kirjastoon, ei häneltä kysytä tuloja. Jos iäkäs kuntalainen haluaa mennä terveyskeskukseen, ei häneltä kysytä tuloja ja ohjata mahdollisuuksien mukaan Mehiläiseen. Mikäli terveyspalveluissa käytetään maksusitoumusta yksityisiin palveluihin, ei asiakkaalta kysellä tuloja.

Miksi ihmeessä sitten vanhusten kotipalveluissa näitä tuloja kyseltäisiin palveluseteliasiakkaiden kohdalla? Jos vanhus haluaisikin palvelunsa kunnallisesti tuotettuna palveluseteleiden sijaan, hänelle ne myönnettäisiin varallisuudesta riippumatta. Mutta yksityisesti tuotettuun kunnalliseen palveluun hänellä ei vasemmiston yksinkertaisen näkemyksen mielestä olisi oikeutta, vaan hänen pitäisi käyttää hyväkseen kotitalousvähennysmahdollisuutta. Tänään lehdestä luin, että kotitalousvähennystä varten tulee erinäisen paperityön lisäksi muistaa tarkistaa myös yrityksen kuuluminen ennakkoperintärekisteriin esim. netistä. Haloo!

Kunnallisissa vanhuspalveluissa on toki eri taksat ihmisten maksukyvyn mukaan ja sen minä jossain määrin ymmärränkin. Kotipalveluista peritään erilaisia korvauksia ja ei se vanhainkodinkaan hoitopäivämaksu ole kaikille sama. Näiden pohjalta ymmärrän sen, että myös palveluseteleiden arvoa on porrastettu monessa kunnassa tulojen mukaan, mutta en nyt oikein tuohon projektiin ryhtymiseen näe muuta selvää syytä kuin kateuden. Tulojen selvittelystä aiheutunee kuitenkin sen verran työtä, kuluja ja muuta harmia, että sillä lopputuloksena saatavat säästöt (+) ovat pienemmät kuin aiheuneet kulut (-) sekä palvelutason laskusta johtuva hoidon tason lasku (-). Unohtamatta ei myöskään voida byrokratian määrän kasvua, jota työmäärän kasvusta huolimatta valtaosa meistä kaupunkilaisista pitää negatiivisena asiana (-). Yksinkertaista matematiikkaa..

Filed under Tammikuu | Comment (0)