Riippumaton Etelänmedia (26.10.11)

Lokakuu 26th, 2011

Alkanut viikko on ollut poliittisesti melkoisen myrskyisä. Palveluverkkopäätökset etenivät äänestysten jälkeen kaupunginhallituksessa, vaikka Salkkari kertoikin niiden olleen vastatuulessa. Päätös se on enimmistöpäätöskin ja vastatuuleenkin on helppo purjehtia luovien.

Moni ehkä odottaisi, että tässä kirjoituksessani kertoisin mitä mieltä olen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalon äänestyskäyttäymisestä Särkisalokoti-asiassa tai kommenteista Salkkarissa. Näin en kuitenkaan tee, koska valtuustoryhmämme varmasti asian jossain vaiheessa käsittelee ja siihen asti julkisen kommentoinnin saa hoitaa ryhmämme pj. Juha Punta, jonka ajatukset toki näin meidän kesken jaan.

Eilinen kaupunginjohtajan valtuutetuille järjestämä talousarvioinfo varmaan avasi vielä säästöihin epäilevästi suhtautuvien valtuutettujen silmät siihen, että veronkorotuskortit ja velanoton kasvattaminen edelleen ovat nyt tulevaisuuden osalta käytetty. Esitetty taloussuunnitelma käyttää ne loppuun muutamassa vuodessa, joten menoleikkaukset ovat välttämättömiä, mikäli emme halua joutua valtion huostaanottamaksi. Ja jos sitten kriisikunnaksi joudummekin, kyllä silloinkin leikkauksia tulee. Niistä emme vain itse ole silloin päättämässä sen enempää kuin jalasjärveläisetkään omistaan.

Riippumaton media on myös myös ollut aktiivinen tonginnoissaan. On kaiveltu ties mitä, haettu kytköksiä, rautalankamallien taivuttelijoita ja vaikka mitä salaliittoja. Seiska on nyt saanut kovat paikalliset kilpailijat. Ihan täysin minulle ei tosin ole auennut, miten esim. SSS hyötyisi siitä että Salon talous kaatuu? Perniönseudun lehti on myös joutunut veikeän dilemman eteen. Media on näet itse luonut vastakkainasettelutilanteen Perniön valmistuvan Tiipilän  palvelukeskuksen ja Särkisalon lakkautettavan vanhainkodin välille. Perniönseudun Lehti ei tiedä kumpaa korttia pitäisi pelata, pitäisikö vetää kotiinpäin vai puolustaa merihätään joutuneita saaristolaisia ja auttaa heitä säilyttämään kylän elinvoimaisuus tekohengittämällä vanhainkotia. Toistaiseksi Perniönseudun Lehti on pelannut avopokeria molemmilla korteillaan… Saapa nähdä kumpi korteista lopulta jää käteen mustanapekkana.


Trackback URI | Comments RSS

Leave a Reply

Name (vaaditaan)

Email (vaaditaan)

Kotisivu

Speak your mind