Kierrätystä peliin jäteasioissa (05.10.09)
Jätteiden kuljetus kuuluu yrityksille, ei kunnille. Hyvän elinkeinopolitiikan tavoitteena tulisi olla, ettei kunta harjoita kilpailevaa elinkeinotoimintaa yksityisten yritysten kanssa tai tee niiden kanssa päällekkäisiä investointeja. Silloin kunta ei aiheuta kilpailuhaittoja yrityksille ja kunnan nykyään vähäiset investointivarat voidaan keskittää muiden palvelujen tuottamiseen tarvittaviin asioihin. Tämän tulisi päteä myös kunnallisiin yhtiöihin ja siis Salossa myös Rouskikseen.
Nykyisen sopimusperusteisen järjestelmän säilyttäminen takaa jätekuljetusten vapaan kilpailun. Järjestelmä takaa samalla yrittämisen vapauden. Myös kunta viestittää omasta yrittäjäystävällisestä elinkeinopolitiikasta, jos se kannattaa sopimusperusteista mallia. Aito kilpailu jätteiden kuljetuksessa ja käsittelyssä koituu kuntien, ympäristön ja asiakkaiden hyödyksi. Monissa kunnissa on kuitenkin toteutettu jätteiden kuljetusmarkkinoiden kunnallistaminen. Tämä on johtanut siihen, että monikansalliset jätehuoltoyhtiöt ovat ottaneet markkinat itselleen ja paikalliset yrittäjät ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Jätebisneksessä pyörivät ilmeisen suuret rahat, kuten autojenkin katsastuksessa. Autojen katsastus on jo ulkomaisiin käsiin siirtynyt ja tulokset näemme aina kerran vuodessa autoa katsastettaessa. Jäteautot käyvät pöntöillä useammin, joten ainakaan minä en halua päästää jätteidenkuljetuksessa tapahtumaan sitä samaa mitä katsastuksessa on tapahtunut.
Kunnan tehtävänä on varmistaa, että yhdyskunta- ja yritysjätteen kuljetukset on järjestetty. Ympäristöyritykset voivat hoitaa yhdyskunta- ja yritysjätteiden kuljetukset suoraan asiakkaan kanssa sopimalla ilman kunnan välikättä. Kuten Salkkarissa on kirjoitettu, mm. päätoimittaja tänään ja minä muutama viikko sitten, jätteiden kuljetuksesta päättäminen ei kuitenkaan ole tämän asian lopullinen päätepiste. Oleellista on se, että päätepisteeseen kertyisi mahdollisimman vähän loppusijoitettavaa ja/tai poltettavaa jätettä ja että kaikki mahdollinen sitä ennen otettaisiin kierrätykseen. Tähän projektiin tulee jokaisen kotitalouden osallistua vielä nykyistä enemmän. Uskon, että me kaikki valtuutetutkin haluamme sitoutua tähän.
Tatu Johansson, kaupunginvaltuutettu KOK
Filed under Lokakuu | Comment (1)One Response to “Kierrätystä peliin jäteasioissa (05.10.09)”
Leave a Reply
51-24 äänin sopimusperusteinen systeemi jatkuu Salossa. Nyt pitää vielä saada jätteen määrä hallintaan ja kierrätykseen uutta virtaa!