Kaupungissa on hiljaista (070709)

Heinäkuu 7th, 2009

Kaksi viikkoa tuli lomailtua ja nyt olen kahtenä päivänä jo totutellut työntekoon. Eka lomaviikko juhannuksen jälkeen tuli oltua mökillä ja toinen sitten kotimaisemissa ja kyläilemässäkin käytiin. Sen verran kuitenkin on kaikenlaista mukavaa tekemista lasten kanssa ollut, että on jäänyt vähän maalaushommia kotosalla rästiin. Nyt olenkin sitten uutta kuistia vähän pohjamaalaillut ja tarkoituksena on vielä jossain vaiheessa sutaista varsinaisetkin maalit pintaan. Jos nyt vain tulisi sopiva poutapäivä.

Kaupungin päätöksentekojärjestelmäkin lomailee heinäkuun, joten poliittisellakin rintamalla on aikalailla hiljaista. Kunhan lomat loppuu, jatkunee vääntö palkkaharmonisoinnista kaupungintyöntekijöiden kesken. Ajatus siitä, että samasta työstä pitää maksaa sama palkka on hyvä ja perusteltu. Harmillisia asioita on sitten samanverran, esim. harmonisointiin alunperin hatusta varattu 2,5M€ ei riitä alkuunkaan ja nykyisessä kurjimossa kaupungilla ei olisi oikein siihenkään summaan varaa. Päätös on tehty, nyt pitää vain löytää 5,2M€ päätösten rahoittamiseen….

Kaupungin ensivuoden budjetin vääntäminen tulee muutenkin olemaan melkoinen savotta, kun kaikkia asioita pyritään harmonisoimaan. Olisiko siinä sitten ratkaisu sisäiseen kateuteen ja kaunaan, että jaettaisiin kaikki resurssit toimialojen ja alueiden keskn neuvostoliittolaiseen tapaan eli kenelläkään ei tulisi paljoa vaan kaikilla olisi vähän jos lainkaan? Silloin toki kaupungin strategiapapereilla, joissa painotetaan hyviä peruspalveluita, voidaan pyyhkiä takapuolta.

Kaupungin budjettivalmistelussa on lyöty jo ajat sitten lukkoon suuret investoinnit sekä nykyinen verotaso, Yhtälö jossa nämä tekijät ensin toteutetaan ja samalla pidetään yllä entinen palvelutaso on mahdoton.  Loppurahoillako sitten kulttuuria, vai miten? Jotenkin on prioriteetit sekaisin, hyvät kunnalliset peruspalvelut kuitenkin se asia jota kaupunkilaiset haluavat rahoilleen vastineeksi.


http://www.facebook.com/tatu.johansson