Kuntavaalitunnelmia (22.10.08)
Ennakkoäänestys päättyi eilen vilkkaana ja äänestyspaikoilla oli ollut kuulemma jo pientä jonomuodostelmaa. Tänään päivällä kävimme Mikan kanssa läpi viime metrien suunnitelmia ja kävimme valmistelemassa Sinistä taloa vaalivalvojaisia varten. Tällä kertaa ilmeisimminkin valvojaisissa menee pitkään, koska ääntenlaskenta tulee todennäköisesti kestämään normaalia pidempään ehdokasmäärän ollessa valtaisa. Vaalien jälkeen työ valituiksi tulleilla jatkuu kiivaana ja uusi valtuustoryhmämme kokoontuu jo ensi viikon keskiviikkona.
Salon Kokoomus on tehnyt uutta Saloa rakentavaa yhteistyötä jo pitkään ja nyt olemme tehneet siihen työhön perustavaa vaalikampanjaa. Uskon, että äänestäjät tulevat arvostamaan tehtyä työtämme ja antamaan sille jatkomandaatin. Tänään meillä oli Plazassa vieraanamme ministeri Suvi Linden. Ihan mukava määrä ihmisiä olikin tullut häntä kuuntelemaan ja tapaamaan samalla ehdokkaitamme.
Paljon on vielä tehtävää ennen vaaleja, on lentopalloa ja nuorten vaalibileitä perjantaina sekä toritapahtuma lauantaina. Hyvässä yhteishengessä olemme ehdokkaittemme kanssa menneet ilman nykyisiä kuntarajoja kohti kokoomuslaista uutta Saloa!
Vielä ehdit löytää oman Tekijäihmisesi ja äänestää uudistuksen jatkumista!
Tervetuloa Siniseen Taloon vaalikahville sunnuntaina klo 12 alkaen sekä vaalivalvojaisiin klo 19 alkaen!
www.tatujohansson.net Salo2009 Kokoomuksen järjestelytmk pj.
Mikäli tarvitset kuljetusta vaalipaikalle, voit tilata sen tukitiimiltäni numerosta 050-5216692
Filed under Lokakuu |Leave a Reply