Viimeinen rynnistys (17.10.08)
Ennakkoäänestys on alkanut ja moni onkin jo kertonut äänestäneensä Kokoomusta ja minua ennakkoon. Hieno juttu ja kiitokset kaikille teille! Tiistaihin asti on vielä aikaa äänestää ennakkoon, sen jälkeen joutuu odottamaan vaalipäivään su 26.10. asti. Itse aion olla mukana vaalitouhuissa aktiivisesti ihan loppuun asti, aina vaalivalvojaisiin Sinisessä Talossa! Toivotan myös Sinut tervetulleeksi vaalivalvojaisiin!
Nyt viikonloppuna kierrän lauantaina ehdokkaittemme kanssa tapahtumissamme, jonka jälkeen iltapäivästä lähtien olen maanantaiaamuun poissa politiikasta. Ensi viikolla olen kahvila Korvassa tavattavissa, pyrin olemaan paikalla ainakin klo 13-14 välisenä aikana joka päivänä. Jonkin verran minulla on vielä tallessa esitteitä, jotka pitää jakaa ennen vaalipäivää. Jollet ole omaasi vielä saanut, se löytyy myös nettisivuiltani ja voin sen sinulle antaa myös toritapahtumissamme tai voit noutaa esitteeni kahvila Korvasta.
Tämän viikon gallupit ovat lupailleet hyvää Kokoomukselle, niin Salossa kuin muuallakin maassa. Samalla ne ovat kuitenkin käynnistäneet kepulaisten traktorit valmiiksi kuskaamaan uneliaita äänestäjiä vaaliuurnille ja herättäneet demaritkin unelmoimasta. Vaalista on tulossa tiukka ja äänestysprosentinkin ennustetaan nousevan edellisestä. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että myös me Kokoomuslaiset käymme ahkerasti äänestämässä!
Tatu, pj
Salo 2009 Kokoomuksen järjestelytmk
Kokoomuksen Salon kunnallisjärjestö
Filed under Lokakuu |Leave a Reply