Kaupallisia kummallisuuksia (07.10.08)
Tänään aamulla osallistuin kauppakeskus Plazan yrittäjäyhdistyksen kokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin loppuvuoden aktiviteetteja ja aukioloja. Jotenkin on kummallista, miten tänä päivänä asiakkaat odottavat kauppojen olevan auki lähes 24/7, tai ainakin kauppiaat niin ajattelevat heidän odottavan. En sinänsä vastusta kauppojen laajempaa aukioloa. Se tuo kuitenkin mukanaan monia lieveilmiöitä, joista olen näin kunnallispoliitikkona ja työnantajan edustajana huolestunut.
Kauppojen kassoilla on monasti lapsiperheiden äitejä, jotka ovat silloin myöhään viikonloppuisin tai sunnuntaisin poissa lastensa seurasta. Ei siinä mitään, jos lapset pääsevät silloin isänsä huomaan ja heselle syömään. Osa näistä kaupanalan naisihmisistä ovat kuitenkin yksinhuoltajia, jolloin lapsille pitää järjestää päivähoito kunnan toimesta. Kun Salossa (onneksi) toimii myös suuri vuorotöitä teettävä elektroniikka-alan yritys, jonka linjatyötä tekevillä ihmisillä on myös sama tilanne, on lopputuloksena se että Salon ympärivuorokautista päivähoitoa tarjoavien yksiköiden lapsista 70% tulee yksinhuoltajaperheistä.
En tiedä miten muissa firmoissa tilanne on, mutta ei kyllä meillä jouluaatonaattona klo 21:een töissä olevan työntekijän kommentti työvuorostaan oli ns. spontaanin painokelvoton ja äiti-ihmisen suuhun sopimaton. Meillä toki toimialasta johtuen on jonkinverran akuutteja asiakastapauksiakin, mutta maitoa ja kaljaa saisi nykyisin huoltoasemiltakin ja ei joululahjojen ostoakaan ihan noin myöhään tarvitsisi jättää. Onhan ne kaupat avoinna vielä aattoaamunakin…
Filed under Lokakuu |Leave a Reply