Taustatukea ja paperihommia (29.09.08)
Ette muuten osaa ajatellakaan, miten paljon on tekemistä kun ehdokkaita on itsensä lisäksi 111 muuta. Asioita pitää järjestellä ja hoitaa yhteisiä vaaleihin liittyviä projekteja. Kokoomus julkaisi viikonloppuna kunnallisvaaliohjelmansa (iso liite) ja tällä viikolla myös me julkaisemme omat salolaiset painotuksemme näihin vaaleihin. Tänään katselin myös ehdokasjulisteitamme ja muutakin materiaaleja painoja varten ja varmaan pitäisi jossain vaiheessa jotain tehdä omankin vaalikampanjansa käynnistämiseksi.
Vaaleihin on aikaa nelisen viikkoa, ne pidetään vaimoni syntymäpäivänä 26.10., joten vaalipäivä on ainakin meillä juhlapäivä. Joku amerikkalainen on tutkinut, että 72 viimeistä tuntia ennen vaaleja ovat kaikkien tärkeimmät. Siksi en nyt oikein osaa hätäillä noiden omien materiaalieni kanssa, vaikka muutamat ihmiset ovatkin heidän kanssaan keskustellessani niitä kyselleet. Muutenkin minusta on mukavempi jutella näistä asioista kuin kirjoittaa niitä paperille joksikin poliittiseksi manifestiksi. Tervetuloa jatkossakin juttelemaan!
Vaalitapahtumissamme olen ajatellut kiertää suhteellisen aktiivisesti. Paitsi että siellä tapaa paljon kaupunkilaisia, siellä tutustuu myös ihmisiin jotka eivät näissä vaaleissa itseäni äänestä. Nimittäin muihin ehdokkaina oleviin ihmisiin, muiden kuntien kokoomusaktiiveihin. Meillä on Salon Kokoomuksessa ollut toiminnassa Kokoomuspiireissa maanlaajuista julkisuutta niittänyt mentorointiohjelma, jossa hiljainen tieto siirtyy kokeneemmilta kunnallispoliitikoilta uudemmille. Koska meillä on nyt paljon uusia ihmisiä ja täysin uudet haasteet edessämme, pidän tätä tiedonjakoa erittäin tärkeänä. Myös meidän jo jonkinaikaa mukana olleiden pitää olla valmiita omaksumaan, oppimaan ja imemään itseensä suuret määrät uusia asioita ja tietoja uuden kaupunkimme eri alueilta.
Tatu Johansson, pj / Salo2009 Kokoomuksen järjestelytoimikunta / www.tatujohansson.net / 050 560 4344
Filed under Syyskuu | Comment (0)Kiertueella kuultua (27.09.09)
Salon Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaiden kiertue alkoi tänään ensimmäisinä pysäkkeinään Kuusjoki ja Pertteli. Ilma oli kolean kaunis ja kahvi lämmitti mukavasti keskustelujen välillä. Ihmiset olivat kiinnostuneita lähipalveluista ja niistä kävinkin useamman ihmisen kanssa pitkiä keskusteluja. Huolena tuntui olevan, että Salo nyt imuroi kaikki palvelut pois reuna-alueilta. Pelko on toki perusteltu, mutta tällä erää aiheeton. Kuntaliitos nimenomaan antaa mahdollisuuden monipuolisten palveluiden saamiseen myös reuna-alueilla.
Perttelistä palattuamme pistäydyimme perheen kanssa mökillä ja palasimme takaisin kaupunkiin ruokasienten kera valmistamaan murkinaa. Tänään illalla vielä saunaan ja huomenna laivalle koulutusta pitämään. Kyllä näillä syysilmoilla on paljon mukavampi toreja kiertää kuin eduskuntavaalien aikaan, jolloin ilma on joskus hyvinkin epämieluisaa…
Kiitokset kaikille kojuillamme käyneille tuleville kaupunkilaisille ja ehdokkaillemme! Kiertueen seuraavat pysäkit ja muita tapahtuma löydät www.salonkokoomus.net ! Ehdokkaitamme voit toki jututtaa myös tapahtumien ulkopuolella, vedät vain hihasta, soitat tai lähetät sähköpostia!
—
www.tatujohansson.net / 050 -560 4344 / tatu . johansson (at) iki . fi / KOK 303, SALO
Filed under Syyskuu | Comment (0)Missä vika? (23.09.08)
Haluan ilmaista osanottoni Kauhajoen ammuskelun uhreille ja heidän omaisilleen. Kovin hiljaiseksi veti, kun tieto tapahtuneesta kiiri tänään netin kautta työmaalle. Miksi näin kävi ja miksi taas? Onko Suomi amerikkalaisempi kuin alkuperäinen Amerikka? Miksi ihmeessä ampua ensin muita?
Lasten- ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin seuranta on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna Suomessa korkeatasoista. Voidaan toki kysyä, eikö varoittavia merkkejä ole ollut näkyvillä? Ilmeisesti ei ja jos niitä on ollut, on tekijä osannut ne peittää. Saihan hän kuulemma poliisinkin antamaan hänen pitää aseensa eilisen kuulustelun jälkeen. Mikäli kaikkiin ennusmerkkeihin tai sellaiseksi tulkittaviin asioihin puututtaisiin, olisi meillä kaikki vanhat b-mielisairaalat taas täynnä tutkimusjaksoilla olevia potilaskandidaatteja.
Ihan varmasti nämä ammuskelijat olisivat noihin seulontoihin tarttuneet ja teot jääneet tekemättä. Mutta olisi verkkoon jäänyt muitakin nuoria, eli paljon olisi mennyt lapsia pesuveden mukana. Kaikkien epäkelvoiksi epäiltyjen ihmistaimien poimiminen pois muiden joukosta viimeistään esikouluikäisinä olisi varmasti niin tehokasta rodunjalostusta, että natsisaksan mengeletkin olisivat tulleet kateellisiksi.
Kaikkea maailmassa tapahtuvaa pahaa ei voida etukäteen estää. Pienten lasten isänä nämä tapahtumat kyllä laittavat miettimään että mitä jos… Järjestelmissä on kuitenkin aina aukkoja ja kuten maailmalta on uutisista kuultu, terroritekoja voidaan tehdä vaikka turvatoimet olisivat miten tarkkoja. Näiden asioiden kanssa vain pitää elää ja toivoa parasta sekä pelätä pahinta. Aseenkantolupaan pitäisi minusta kaikilta alle 50v hakijoilta poliisin vaatia puoltolause hakijan äidiltä ja sitä vanhemmilta hakijoilta tyttäriltä.
Filed under Syyskuu, Uncategorized | Comment (0)Kotona taas (21.09.08)
Viikonloppuna kävimme pyörähtämässä anoppilassa, 500km/siivu. Mietiskelin, että seuraavalla reissulla onkin jo motari Helsinkiin auki. Ei se isommin matka-aikaa lyhennä, mutta on mukavempi ajalla. Reissun päätarkoituksena oli hakea pojalle serkultaan pieneksi jäänyt polkupyörä ja kyllä sillä onkin sitten ajeltu. Mummolassa ja kotona on menty fillarilla joka puolelle.Â
Kunnallisvaalirintamalla on hiljaista ennen myrskyä. Kokoomuksen kuntavaaliohjelma julkaistaan viikonloppuna ja ehdokasnumerot tulevat loppuviikosta. Sen jälkeen ja ennen sitä kootaan mainosmateriaaleja yms. painokuntoon. Kuntavaaleissa käsitellään niin monia kaikkia koskevia asioita, että sieltä on hankala mitään erityistä esille ottaa ilman että jonkun toisen poissulkee.Â
Kaupungin budjetista puolet pyörähtää jatkossa sosiaali- ja terveyslautakunnan käsien kautta. Siellä ovat ne kohdat, jossa toimintamalleja uudelleen arvioimalla ja järjestämällä voidaan saada isoa asioita aikaiseksi. Näitä palveluita käyttävätkin sitten kaikki vauvasta vaariin, joten niiden toimivuus on kaikille tärkeää.Â
Muutaman kadunpätkän päällystäminen tai päällystämättä jättäminen ei kunnallisveroa mihinkään liikauta, enkä minä juuri mitään maanrakennuksesta muutenkaan ymmärrä. Toki pienempiäkin teitä kuin alussa mainitsemaani moottoritietä tarvitaan. Sosiaali- ja terveyslautakunnan asioihin minulla on paitsi kokemusta, myös koulutusta ja näkemystä. 2009 osalta kaupungin kaikki toiminnot ja budjetit on koottu yhteenlaskemalla kuntien palvelut, se ei ole missään nimessä kaikkein tehokkain tapa tehdä fuusioita. Tässä mallissa fuusion tuloksena on ollut vain pula johtajista ja virkamiesten yhteisistä toimitiloista.
Filed under Syyskuu | Comment (0)Vaalivapaata viettämään (18.09.08)
Tässä on viimeiset päivät ja viikot menneet pitkälti kunnallisvaaliasioiden hoidossa. Sen mitä olen kotona kokouksilta ollut, olen kuulemma ollut tietokoneella tai puhelimessa. Jotta saisin varmistettua itselleni toisenkin äänen omani lisäksi, on tulevana viikonloppuna otettava vähän etäisyyttä kunnallispolitiikkaan ja keskityttävä oleellisimpaan eli omaan perheeseen.
Perjantaina lähdemme anoppilaan viikonlopun viettoon. On mukava hetkeksi irtautua vaalihulinasta ja olla 500km etäisyydellä normaalikuvioista. Lapset odottavat kovasti matkaa ja lähdemme liikkeelle heti koulun jälkeen. Perjantain ehdokastilaisuuteemme Rikalassa toki tekisi mieleni osallistua ja tytölläkin olisi omien syntymäpäiviensä lisäksi luokkakaverinsa juhlat viikonloppuna, mutta ihan mielellään sitä kuitenkin lähtee muutamaksi päiväksi valmiiden ruokapöytien ääreen.
Tänään osallistuin Salon vanhusneuvoston kokoukseen, joka asialistan lyhyydestä huolimatta kesti noin kaksi tuntia. Illalla täyttelin vastauksiani erinäisiin vaalikoneisiin, jotka aukeavat ensi viikosta lähtien. Käykää tekin tutustumassa koneiden auettua (Yle, MTV, SSS)!
http://areena.yle.fi/toista?id=1495731 -linkin takaa löydät kommenttini Kokoomuksen Salon ehdokaslistojen jätön yhteydessä Lounais-Suomen uutisissa tiistai-illalta.
Toinen päivän linkki on Youtubeen jossa kansanjoukot kommentoivat Keskustan alueellistamispolitiikkaa. Hyssälä on saanut mieleensä siirtää Lääkelaitoksen reilut 200 virkamiestä Kuopioon. Lääkelaitos on virasto, joka tekee hyvin tiivistä yhteistyötä EU:n päämajoihin ja reissaa siitä johtuen paljon. Kuopiosta ei ole suoria lentoja kuin Marmarikseen, joten kyllä hiilidioksipäästöjä syntyy kun väki reissaa ihan vain alueellistamisen takia.
Filed under Syyskuu | Comment (0)Vaalit starttaavat (17.09.08)
Tänään olin Turussa messukeskuksessa Kokoomuksen Varsinais-Suomen piirin järjestämässä ehdokastapaamisessa. Tilaisuudessa oli puhumassa mm. puoluesihteeri Taru Tujunen, joka esitteli Kokoomuksen Toivotalkoiden tulevia suuntaviivoja. Toivo on jotain sellaista, mitä ei voida tavoittaa. Toivoa ei voi käsin kosketella, mutta sitä voidaan teoilla luoda. Mutta ilman toivoa on jäljellä vain tyhjiä unelmia ja epätoivoa.
Mitäkö Salon Kokoomuksen Toivo-ohjelma sitten on? Mitkä ovat omat vaaliteesini? Kyllä molemmat perustuvat siihen, että pitää pystyä priorisoimaan asioita ja tutkia tuloksia esim. terveystaloustieteellisesti. Ei pidä olla kangistunut kaavoihin ja tehdä kaikkea aina samanlaisesti. Kokoomus on Salossa ollut kuntaliitoksen muutoksen veturi ja uudistusten alkuunpaneva voima. Perusturvassa, jossa itse ole viimeiset vuodet vaikuttanut, olemme pyrkineet monipuolistamaan palveluntuotantoamme ja luomaan ihmisille valinnanmahdollisuuksia. Näitä asioita haluan olla ajamassa myös jatkossa kaupunginvaltuustossa.
Filed under Syyskuu | Comment (0)Kirveelle töitä ja kivien heittoa? (14.09.08)
Tämän päivän olen pitänyt vapaata poliittisista jutuista. Aamulla kävimme vauvauinnissa ja sen jälkeen keräilin pihalta muutaman laatikon omenoita sekä tein erilaisia muita kotiaskareita, joita oli viikolta jäänyt rästiin. Iltapäivällä pistäydyimme mökillä heittelemässä kiviä tieltä, jonka kunnallistekniikan vetäjät olivat myllertäneet rullalle. Oli mukava syysilma puuhailla yhdessä perheen kanssa ja sen verran vielä jäi tarmoa jäljelle, että kotiin päästyäni pilkoin kirveellä motin halkoja talven varalle.
Mauno Koivisto aikoinaan sanoi, ettei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Sen takia en nyt provoisoidu tällä erää kirjoittamaan demaripolitiikan kuvioista, vaikka varmasti kirveellä sielläkin olisi töitä. Kivien heittelystäkin on eräs raamatullinen sanonta, sekin on poliittisella kentällä yhä ajankohtainen.
Filed under Syyskuu | Comment (0)Listahittejä (12.09.08)
Tällä viikolla paikalliset demarit löivät ehdokaslistansa kiinni ja laittoivat esille 112 toverin listansa. Hyvin ovat toverit vastanneet punatalon kutsuun, vaikka iän mukanaan tuomaa elämänkatsomusta alkaakin monella olemaan jo melkoisesti. Eipä siinä oikein isompia yllätyksiä ollut, paljon kaupungin työntekijöitä ja erilaisia luottamushenkilöitä jotka hakevat luottamustehtäviä myös työnantajan puolelle. Minusta on jotenkin kummallista, että esim. luottamusmies on päättämässä palkka-asioista tms. työnantajan edustajana. Minä kokisin itseni tuollaisessa tilanteessa jääviksi, mutta minä en olekaan demari.
Keskustallakin on kuulemma jokin raakilelista netissä, josta puuttuu vielä moni vanha jäärä ja varmasti muutama muukin. Kovasti on heilläkin työtä jouduttu tekemään ja näiden lisäksi vielä lähtemään pariin vaaliliittoon, jotta ehdokaslista saataisiin täyteen. Kun nyt nämä jo julkistetut listat tuli pintapuolisesti kommentoitua, pitänee sanoa muutama sana omastakin listastamme. Kokoomuksen kunnallisjärjestön kokous valtuutti minut ja vaalipäällikkömme jättämään tiistaina täyden 112 ehdokkaan listan. Ei ehdokaslistan kokoaminen ole toki meilläkään aivan helppoa ollut, vaan kovasti olemme töitä tehneet. Nyt kun työ on tehty, on olo onnellinen. Listalla on meillä tosi paljon uusia hyviä ehdokkaita, joille kaikille toivon menestystä kunnallisvaaleissa! Nykypäivässä oli tänään hieno juttu eräästä nuoresta ehdokkaastamme Annika Viitasesta, kannattaa lukea!
Salon Kokoomuksen ehdokaslista julkistetaan tiistaina 16.9. klo 16 www.salonkokoomus.net
Filed under Syyskuu | Comment (0)Kokouksia piisaa (08.09.08)
Tämä päivä aloitti kokousviikon. Kun kesällä ei juurikaan kokouksia ole, on näin syksyn alkajaisiksi aina melkoinen kokoussuma. Tänä vuonna oman lisänsä kokoussumaan tuovat lähestyvät kunnallisvaalit, joihin läheisesti liittyviä kokouksia tai palavereita minulla on tälläkin viikolla lähes joka päivä.
Tänään kävimme päivällä Kaisan kanssa syömässä. Kovasti on tytöllä nykyisin asiaa. Illan suussa kokkailimme yhdessä kun muut olivat uimassa. Ruuan jälkeen pyörähdin viemässä Nuutin partioon ja osallistuin sillä välin Salo2009 Kokoomuksen vaalitoimikunnan kokoukseen, jossa Salo2009 kuntien vaalivastaavat kävivät läpi lähestyviin vaaleihin liittyviä suunnitelmia. Hyvältä näytti.
Huomenna meillä kokoontuu kunnallisjärjestön hallitus, keskiviikkona sitten vuorossa perusturvalautakunta ja torstaina kunnallisjärjestön ylimääräinen kokous. Lähestyvä kuntafuusio näkyy selväti lautakunnan listalla, jossa ei ole juuri muita asioita kuin pöytäkirjan tarkistajien valinta. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Olen ollut mukana perusturvalautakunnassa ja sen edeltäjässä sosiaalilautakunnassa mukana vuodesta 2000 ja milloinkaan en ole ollut yhtä pihalla siitä mitä seuraavana vuonna tuleman pitää. Mahtaakohan kukaan tietää, mitä palveluja uusi kaupunkimme ovien auetessa tiistaina 2.1.2009 tarjoaa? Vanhainkodit ja sairaalat ovat toki avoinna jo uudenvuodenpäivästä alkaen, joten näitten organisoinnilla alkaa olla järjestelytoimikunnalla jo kova kiire. Kokouksia piisannee heilläkin edelleen ja ihan kaikkea ei voida jatkossa vain palauttaa uudelleen valmisteltavaksi.
Syksyn tulemiseen huomaa myös siitä, että aamuisin on aikalailla viileää mopoilla. Vielä ei ole kuitenkaan ollut Vespassa tuulilasi jäässä, joten kausi jatkuu edelleen. Huomenna pitäisi aloitella remonttihommien valmistelu ja kierrellä kauppoja ikkunaostoksilla.
Filed under Syyskuu | Comment (0)Salo-päivän viettoa noottikriisin keskellä (06.09.08)
Tänään vietettiin kaikkien salolaisten juhlaa Salo-päivää. Päivässä oli jotain historiallista havinaa mukana ja mukana myös paljon tulevia salolaisia. Oma Salo-päiväni alkoi aamulla Lukkarinmäen kiertokävelyn merkeissä, jota olimme Nuutin kanssa vetämässsä. Oppaina toimivat toki pidempään mäellä asuneet herrat, mutta me Nuutin kanssa hoidimme karttojen jakoa ja muuta seuran puheenjohtajan tehtäviin kuuluvia asioita, jäsenhankintaa yms. Mukana kierroksella oli noin 60 henkeä, joka on aika paljon ajatellen, että kevään kierroksiin osallistui jo pitkälti toistasataa alueen historiasta kiinnostunutta salolaista. Suuret kiitokset oppaille Jormalle ja Esalle!
Kierroksen jälkeen olikin sitten muonituksen vuoro kotona jonka jälkeen lähdimme kaupungille ja Vuohensaarta kohti, jonne äitini oli pyytänyt minua tuomaan lisää makkarapapereita Martoille. Aurinko paistoi ja kauppa kävi kuin häkä.. Vesibussi perhana oli hajonnut, joten jouduimme tyytymään maakuljetuksiin. Vuohensaaressa lapset sitten leikkivät kavereittensa kanssa sekä askartelivat.Â
Torille palasin meidän Kaisan kanssa jakamaan ilmapalloja ja Toivoa juhlakansalle Kokoomuksen kojulla. Väkeä oli liikkeellä ihan kivasti ja sadekin alkoi vasta teltan purkamisen aikoihin. Paljon tuli torilla juteltua kaupunkilaisten sekä myös omien ehdokkaittemme kanssa. Muut poliittiset ryhmittymät jäivät vielä sateeseen värjöttelemään meidän lähtiessämme. Ehkä heidän ilmapallokauppansa ei sitten ollut käynyt yhtähyvin kuin meidän, tiedä sitten.
Illalla kävimme vielä torilla katsomassa tulishowta Kaisan jo nukkuessa kotona mummin ja vaarin vahtimana. Ihan hienolta näytti, se mitä siitä sitten näkyi. Salo-päivä oli ihan hieno päivä kokonaisuutena, tästä on taas mukava jatkaa eteenpäin. Ensi viikolla lyömme ehdokaslistat kiinni, joten taas ollaan yksi askel lähempänä.
Olemme tässä viimepäivät viettäneet Salossakin noottikriisiä suuren maailman tyyliin. Meillä ei toki olla esitetty lahjusyytteitä kuten Ylen MOT esitti Slovenian pääministeri Janezista, vaan jotain muuta. Eräs kunnallisvaaliehdokkaamme blogissaan huumorimielessä epäili paikallisia demareita kytköksistä terrorismiin. Noottia on sittemmin vasemmalta tullut melkolailla ja punatalossa herneet tuntuvat olevan entistä syvemmin nenissä. Myöskään väyrysmäisiltä mediapelisyytteiltä emme ole demareiden taholta välttyneet, mutta eteenpäin mennään niinkuin Elli Eläkeläinen lumessa.
Filed under Syyskuu | Comment (0)