Heinäkuuta ja lomaa odotellessa, vettä jo sataa? (30.06.08)
Tänään aamulla ajelin Vespalla torille aamukaffelle. Olivat aloittaneet mylläämisen poliisiaseman kulmilla. Tuo tuleva kiertoliittymä on hieno juttu, varsinkin mäkeä ylöspäin poliisiaseman suunnalta pyrittäessä. Siinä on muutamankin kerran jollain torvet soineet kun joku on sieltä väen vängällä puskenut liikenteen sekaan. Pitääpä taas muistaa jonkin aikaa kiertää tuo risteys.
Viikonloppuna olimme Suomusjärvellä lasten kanssa kesäteatterissa. Reissulla tuli hyvin kesäinen olo eikä edes kastuttu. Poliitikan rintamilla tuntuu olevan seesteinen aika menossa, yksityinen päiväkotitoiminta jatkuu Salossakin sossujen kampitusyrityksistä huolimatta ja virkamiehet vääntävät budjettejaan ja suunnittelevat palveluita kuntalaisille 1.1.2009 omissa kammioissaan ja suuressa salamyhkäisyydessä.
Hiukan minusta tuntuu, että kiirettä tulee pitämään lomien jälkeen sekä päätöksien valmistelijoilla että niistä päättävillä. Tämä olo tuli mm. kun olin vanhusneuvoston kokouksessa sossulautakunnan edustajana kertomassa mitä kaikkea heidän pitää virkamiesten kanssa vielä ennen vuoden vaihdetta tehdä. Ja heillä oli vielä aikalailla yksinkertainen ja simppeli yhdistymiseen liittyvä homma hoidettavanaan. Ei meinannut kenelläkään aika tai innostus riittää lähteä sitä tekemään.
Tämän viikon vielä kun puurran töissä ja kokouksissa niin alkaa loma, mennään kylään anoppilaan ja lepäämään Rääkkylään mökille järven rantaan… Sieltä sitten takaisin Saloon 150-vuotissynttäreille!
Filed under Kesäkuu | Comment (0)Leave a Reply